Aki Lindén: Sote on ihmisiä varten

Julkaistu: 13.03.2019

Sipilän hallituksen valtavilla panostuksilla valmistelema sote-uudistus kaatui kuin korttitalo perjantaina 8.3.2019.

Samalla pääministeri jätti hallituksen eronpyynnön.

Eduskuntavaaleihin on aikaa runsaat neljä viikkoa, ennakkoäänestyksen alkuun vain kolme viikkoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat ihmisille erittäin tärkeitä. Niitä ei voida ”pyyhkäistä pois pöydältä”. Jokaiselta puolueelta tullaan kysymään, mikä on niiden kanta keskeisiin sosiaali- ja terveydenhuollon asioihin.

SDP korostaa omassa vaaliohjelmassaan julkisen vallan vastuuta terveyspalveluista, vanhustenhuollosta, vammaispalveluista, lastensuojelusta ja muista palveluista.

Veroilla rahoitetuissa palveluissa myös julkisen sektorin rooli palveluiden tuottajana on oltava keskeinen. Ostopalveluilla ja
palveluseteleillä voidaan täydentää julkisia palveluita.

Yksityinen tuotanto ei voi kuitenkaan olla hallitsevassa asemassa.

Tällä hetkellä nopeaa parantamista ja kehittämistä vaativat palveluiden alueet ovat erityisesti seuraavat:

1. Terveyskeskuksen sairaanhoitopalveluihin pääsy

Käytännössä tämä tarkoittaa lääkäri- ja hoitajapalveluita. Jonotusajat ovat liian pitkät. Toiminnan sisäisen kehittämisen ja uusien teknologioiden käyttöönoton lisäksi tarvitaan myös lisää resursseja. Avosairaanhoidon resurssit perustasolla ovat jääneet jälkeen muun terveydenhuollon kehityksestä.

1000 lääkärin ja 1000 hoitajan lisäys terveyskeskuksiin on välttämättömyys.

Sen kustannus oheiskuluineen on 200 miljoonaa euroa, joka on yksi prosentti kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveyspalveluiden kuluista.Tämä on tehtävä mahdollisimman kiireellisesti.

2. Vanhustenhuollon lisäresursointi on myös välttämätöntä

Tehostetussa palveluasumisessa hoitajamitoitus on nostettava 0,7 hoitajaan vanhusta kohden. Kotihoidon resursseja on myös lisättävä. Omaishoitajien raskasta arkea on helpotettava ja omaishoitoa kehitettävä. Näiden lisäysten kustannukset ovat yhteensä 300 miljoonaa euroa.

3. Muut tärkeät sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen alueen ovat mielenterveyspalvelut ja hammashuolto

Edellä kerrotut tärkeät palvelut kuuluvat kunnille nyt ja vielä useita vuosia.

Tämän vuoksi myös niiden kehittäminen tapahtuu kunnissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia ei saa leikata.

Valtiontalouden sallimissa puitteissa niitä on sen sijaan lisättävä. Myös kohdennetut valtioavut on otettava käyttöön tärkeimpien ongelmia ratkaisemiseksi ripeästi.

Myös itse palvelujärjestelmää on uudistettava.

En pidä kuitenkaan nyt tärkeimpänä asiana erilaisten ”mallien” esittelyä ja niiden avulla tapahtuvaa kilvoittelua. SDP:n vaaliohjelmassa on esitelty SDP:n ”malli”.

SDP:n ”malli” tiivistettynä

SDP kannattaa palvelujärjestelmän uudistamissa parlamentaarista valmistelua. Monista asioista, kuten laajan väestöpohjan tarpeellisuudesta, vallitsee laaja yksimielisyys. Tämä mahdollistaa ripeän edistymisen myös järjestelmäkysymyksissä. Sipilän hallituksen tekemiä virheitä ei pidä toistaa.

Markkinavoimia ei saa päästään liian voimakkaaseen asemaan julkisissa sote-palveluissa ja liian raskasta maakuntahallintoa ei pidä rakentaa.

Manner-Suomessa ( =ilman Ahvenanmaata ) on 295 kuntaa. Perusterveydenhuollon järjestäjiä (kunta itse, kuntayhtymä tai isäntäkuntamalli) on noin 150. Sairaanhoitopiirejä on 20. Niistä kahdeksan on laaja-alaisia sote-kuntayhtymiä.

Erillisiä kehitysvammaisten erityishuoltopiirejä on edelleen kuusi. Näistä ja lukuisista muista rakenteista on koottava vahvat alueelliset järjestäjät. On olemassa tietyt perusvaihtoehdot. Osa ”malleista” on jo poissuljettu mm. aikaisemmissa Eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjauksissa.

Tällainen on mm. pakkokuntayhtymä, joka vastaisi koko nykyisestä kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudesta.

Vapaaehtoinen kuntayhtymä on mahdollinen

Niitä onkin syntynyt ja on syntymässä lisää. Lakisääteisen alueellisen sote-palveluiden järjestäjän sen sijaan tulee saada rahoituksensa joko valtiolta tai omalla verotusoikeudellaan.

SDP kannattaa vaaliohjelmassaan nykyisten kuntien ja valtion väliin muodostettavia sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavia itsehallinnollisia sote-alueita, joiden päättäjät valitaan suorilla vaaleilla. Ne eivät vastaisi muista palveluista kuin sosiaali- ja terveydenhuollosta.

Niiden rahoitus voidaan järjestää joko kokonaan valtion rahoituksella tai osittaisella valtionrahoituksella, jolloin muu osa rahoituksesta tulisi sote-alueiden omalla verotuksella.

Yksittäisten kuntien omistamat yksiköt voisivat toimia palvelutuottajina tässä mallissa, kuten myös sotealueen itse päättämässä laajuudessa julkista tuotantoa täydentävinä alihankkijoina yksityiset yritykset ja järjestöt.

Järjestelmäuudistuksesta päätettäisiin kuitenkin parlamentaarisessa valmistelussa. Realistista olisi siirtyä uuteen järjestelmään joko kokeillen tai täydessä laajuudessa aikaisintaan nyt valittavan eduskunnan vaalikauden lopulla.

Sote-alueiden lukumäärään ei ole tässä vaiheessa syytä ottaa vahvaa kantaa.

Oma näkemykseni on kuitenkin se, että asiantuntijoiden suosittelema 9-12 on Suomeen soveltuva määrä.

Pienempikin lukumäärä eli kaikkien puolueiden keväällä 2014 hyväksymä viiden malli on mahdollinen.

Nykytilanteessa on rohkaistava laajentamaan sitä kehitystä, jota muodostetut kahdeksan sote-aluetta jo edustavat (Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Itä-Savo. Kymenlaakso, Päijät-Häme, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa).

Ne toimivat pääosin pienillä alueilla, joten olisi suotavaa, että jokin suurempi alue käynnistäisi myös vastaavan suunnittelun, esimerkiksi Pirkanmaa tai Varsinais-Suomi.

Myös rajatumpi palveluiden yhdistäminen kuten esimerkiksi terveyskeskusten siirtäminen sairaanhoitopiirien vastuulle vie kehitystä eteenpäin, joskin tähän malliin sisältyy riskinä sosiaalipalveluiden jääminen ”ulkopuolelle”.

Hyvin keskeinen tavoite kaikelle uudistamiselle on palveluiden yhdenvertainen saatavuus ja laatu asuinkunnasta riippumatta. Juuri tämä edellyttää kuntarajat ylittävää palvelurakennetta.

Toinen keskeinen tavoite on paljon palveluja tarvitsevien palvelukokonaisuuksien nykyistä parempi yhteensovittaminen eli integraatio.

Myös taloudellinen kestävyys edellyttää sekä laajaa väestöpohjaa että integraatiota.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta tehdään ihmisiä varten; ei mitään organisaatiota, yritystä tai edunsaajaa varten. Ihminen tässä tarkoittaa sekä palvelun tarvitsijaa että veronmaksajaa.

Aki Lindén

lääkäri, VTM, kansanedustajaehdokas