Mari Lahti: Hallituksella on vastuullaan ratkaista työmarkkinakaaos

Hallitus on ajautunut umpikujaan työmarkkinapolitiikassaan, ja sen seurauksena suomalaiset työmarkkinat ovat nyt kaaoksessa. Hallitus on jämähtänyt kiinni vastakkainasettelua ruokkivaan linjaansa ja torjunut kaikki aloitteet tilanteen korjaamiseksi.

Voi vain ihmetellä, että miten hallitus on vuodessa ehtinyt ajamaan maan työmarkkinat näin täydelliseen kaaokseen.

Jos hallitus saa tahtonsa läpi, työntekijöitä odottaa entistä epävarmempi tulevaisuus entistä huonommilla työehdoilla. Vakituiseen työhön pääseminen vaikeutuu, työsuhteen irtisanominen helpottuu, ja työttömyysturva heikkenee merkittävästi.

Hallitus jopa rajoittaa lakko-oikeutta, mikä vaikeuttaa työntekijöiden mahdollisuuksia puolustaa omia oikeuksiaan.

Monet hallituksen suunnittelemista muutoksista ovat täysin ristiriidassa vaalien alla annettujen lupausten kanssa. Useimmat niistä eivät myöskään edistä työllisyyttä, vaan päinvastoin heikentävät sitä.

Tilastokeskuksen mukaan Suomi on ollut kansainvälisesti tunnettu maa muuan muassa siitä, että olemme elinikäisen oppimisen kärkimaa ja meillä on maailman toiseksi osaavinta työvoimaa.

Hallitus jopa rajoittaa lakko-oikeutta, mikä vaikeuttaa työntekijöiden mahdollisuuksia puolustaa omia oikeuksiaan.

Voimme sanoa hyvästit tälle hallituksen poistaessa esimerkiksi aikuiskoulutustuen ja mahdollisuuden ihmisten elinikäiseen oppimiseen ja uudelleen kouluttautumiseen.

Hallitusohjelma ei tarjoa mitään parannuksia työntekijöiden asemaan. Sen sijaan hallitus toteuttaa työnantajapuolen toiveita ja jättää työntekijät oman onnensa nojaan. Hallituksen haluttomuus neuvotella reilusti työntekijäpuolen kanssa on johtanut siihen, että työntekijät eri aloilta ovat joutuneet puolustamaan oikeuksiaan lakkojen avulla.

Hallitus on asettunut yksipuolisesti työnantajan puolelle, ja tämä on aiheuttanut kaaoksen suomalaisille työmarkkinoille. Hallituksen on ymmärrettävä, että ratkaisujen löytäminen vaatii yhteistyötä ja tasapuolisia neuvotteluja.

Hallituksella on mahdollisuus valita kasvun, luottamuksen ja yhteistyön Suomi. Se on vastuussa työmarkkinakaaoksesta, ja sen on myös se ratkaistava. Tulevaisuuden työehtosopimusneuvotteluiden kannalta on elintärkeää, että hallitus suostuu aitoihin ja tasapuolisiin neuvotteluihin.

Hallitus on ajautunut umpikujaan työmarkkinapolitiikassaan, ja sen seurauksena suomalaiset työmarkkinat ovat täydellisessä kaaoksessa. Nyt olisi aika lähteä korjaaman tilanne, kutsua eri osapuolet neuvottelupöydän äärelle ja aloittaa yhdessä sopiminen.

MARI LAHTI

Turun Sdp:n puheenjohtaja, aluevaltuutettu

Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 20.2.2024.

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *