Sami Peltola: Työmarkkinoilla olisi löydettävä tammikuun kihlaus versio 2.0

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus on tulevan talouskasvun varassa. Vain riittävällä talouskasvulla taataan hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja julkisen talouden kestävyys.

Suomen Pankin ennusteen mukaan bkt supistuu 0,2 prosenttia vuonna 2024. Taloutemme on taantumassa ja talouskasvun heikkous on laajamittaista.

Talouskasvua ei kuitenkaan synnytetä pelkkää leikkauspolitiikkaa tekemällä. Päinvastoin liian suurina toteutetut leikkaukset kansalaisten etuuksiin tulevat vähentämään ostovoimaa ja heikentämään talouskasvua.

Toisaalta hallituksen tarjoamat tuloveron kevennykset tasaavat tilannetta hieman työssäkäyvän keskiluokan ja hyväosaisten osalta. Kaikkein heikoimmassa olevien tukileikkauksiin asia ei kuitenkaan yletä. Onneksemme inflaation tuoma hintojen kasvu on myös tasoittumassa ja tarve korkeille lainakoroille vähenee.

Valtion budjetti vuodelle 2024 heikentää merkittävästi työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla ja uhkaa leikata yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien toimeentulosta. Tämän vuoksi työmarkkinoiden työntekijäpuolella nähdään, että hyvinvointivaltion yhteiskuntasopimus on yksipuolisesti irtisanottu. Koetaan, että maamme hallitus on asettunut hallitusohjelmallaan yksipuolisesti työnantajan puolelle.

Perinteisesti valtion toteuttaman politiikan oikeudenmukaisuutta on mitattu sillä, miten hyvin se pitää huolta yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevista. Nyt hallitus asettuu toimillaan vahvemman osapuolen puolelle.

Koetaan, että maamme hallitus on asettunut hallitusohjelmallaan yksipuolisesti työnantajan puolelle.

Suomalaisen talouden työmarkkinamenestys on rakennettu vahvalla sopimisen ja yhteisymmärryksen kulttuurilla. Niin sanotulla kolmikannalla, jossa on vahvasti nähty yhteinen isänmaan etu.

Vahva sopimisen kulttuuri luotiin tammikuun kihlauksella tammikuussa 1940 Suomen Työnantajain Keskusliiton antamalla julistuksella, jossa se tunnusti työntekijäpuolen liitot ja SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä.

Nyt olisi löydettävä suomalaisille työmarkkinoille tammikuun kihlauksen versio 2.0. Neuvotteluyhteys, jossa aidosti toisia kuuntelemalla ja vastaan tulemalla saavutetaan neuvottelukompromissi, joka sekä turvaa talouskasvun mahdollisuudet että antaa mahdollisuuden pitää yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien palveluista huolta.

SAMI PELTOLA

poliittinen asiantuntija ja Varsinais-Suomen maakuntahallituksen jäsen (sd)

Turku

Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 9.1.2024.

sdp – SINUN PUOLELLASI