Paremman yhteiskunnan, paremman Turun puolesta

Liity jäseneksi

Tervetuloa

Turun sosialidemokraattien tavoitteena on huolehtia turkulaisten arjen turvallisuudesta tulotasosta ja elämäntilanteesta riippumatta. Tähän tavoitteeseen pyrimme noudattaen SDP:n historiallisia suvaitsevaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon ihanteita. Olet tervetullut mukaan joukkoon.

Turun Sos.dem. Kunnallisjärjestö toimii turkulaisten SDP:n puolueosastojen yhteiselimenä, joka samalla johtaa sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa Turussa yhdessä valtuustoryhmän kanssa. Järjestö on perustettu v. 1906. Järjestön puheenjohtajana toimii mittarinkorjaaja Mika Maaskola. Toimistossa palvelevat toiminnanjohtaja Petja Raaska, toimistonhoitaja Johanna Jalonen. Turun SDP:n sähköpostiosoite on turku (at) sdp.fi.

Ajankohtaista

28.09.2020 Mielipide

Oskari Maunuksela: Mitä voidaan tietää?

Wikipediassa todetaan, että “Tietoyhteiskunnassa informaation tuottamisella, jakelulla ja käsittelyllä on merkittävä osuus taloudessa ja kulttuurissa.” Vaikka tietoyhteiskunta on varsin generalistinen termi, se tuntuu kuvaavan nyky-yhteiskuntaa kaikkialla länsimaissa. Wikipedian artikkelissa jatketaan, että tietoyhteiskunta on terminä lähellä postmodernia yhteiskuntaa. Postmodernissa yhteiskunnassa tiedon luonne on kiistelty. Esimerkiksi ranskalainen postmoderni filosofi Lyotard toteaa, että “suuret kertomukset ovat ohi”. Jos tarkastelemme nyky-yhteiskuntaa, viitteitä siirtymisestä yhä selkeämmin postmoderniin aikaan on kaikkialla ympärillämme. Toisaalta, kuten myöhemmin huomaamme, tämän graduaalisen muutoksen todeksi osoittaminen on hankalaa. Filosofit ovat kautta aikain pohtineet tiedon luonnetta. Filosofian historiassa on asiasta käyty vilkasta keskustelua ja kiistelyäkin. Eräs kiistelyn aihe on ollut niin kutsuttu a priorisen ja posteriorisen tiedon dilemma. Rationalistien mukaan tieto perustuu logiikalle. Se on siis a priorista. Empiristien mukaan tieto perustuu kokemukseen eli on posteriorista. Politiikan kannalta valitun tietoteorian luonteesta seuraavat vaikutukset ovat merkittäviä ja moninaisia. Perinteisen rationalismin mukaan esimerkiksi matematiikan ja luonnontieteen lainalaisuudet ovat olemassa ihmisestä riippumatta. Postmodernilla ajalla posteriorinen ajattelu on kuitenkin yleistynyt ja myös edistyvä kvanttifysiikka haastaa perinteistä rationalistista ajattelua. Pakkaa sekoittaa vielä ainakin skeptisismi, jonka mukaan mitään ei ylipäätään voida tietää. Kun tarkastelemme nykypäivän poliittisia ilmiöitä, tiedon luotettavuuden kärsimä inflaatio näyttäytyy eräänä keskeisenä voimana. Tietolähteisiin kohdistuva epäilys ja valeuutisten kaltaiset ilmiöt osoittavat että tiedon luonteesta on tullut eräänlainen metanarratiivi. Voisin väittää, että postmodernismin yleistyminen on ohjannut keskustelua kauemmas perinteisestä rationalismista kohti posteriorisia selitysmalleja. Esimerkiksi tarkasteltaessa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin välinpitämättömyyttä suhteessa kaikkiin totuudellisuuden standardeihin, saa hänen toimintansa jopa skeptistisiä piirteitä. Epäluulo ja kasvava tietoisuus tiedon suhteellisuudesta ovat postmodernille tietoyhteiskunnalle paitsi polttoainetta, myös sen selkeimpiä ilmentymiä. Kriitikkojen mielestä tieto on aina ollut suhteellista. On nostettu esille esimerkiksi lehdistön historiaa; olihan Suomenkin itsenäistymisen ja sitä edeltäneen ajan puoluelehdistö jyrkän puolueellista ja varmaankin täytti post-totuuden merkistön. Ja samalla tavallahan ihmiset yhä pohjimmiltaan käyttäytyvät: tietoa käytetään ja kulutetaan miten halutaan. Väittäisin kuitenkin, että postmodernismi on pohjimmiltaan juuri ominta itseään: modernin jälkeistä. Noussut koulutustaso on tarkoittanut että yhä useammilla on ensikäden tietoa esimerkiksi a priorisen ja posteriorisen tiedon välisestä erosta, puhumattakaan tieteellisessä kulttuurissa yleistyneistä tietoteoreettisista käsitteistä, kuten rationalismi ja empirismi. Filosofisen ymmärryksen yleistyminen ja karkaaminen akateemisesta maailmasta kaupunkeihin ja kaduille on inhimillisen kehityksen uusi vaihe. Samoin internet-areenojen kehittyessä itse tietoyhteiskunta hakee muotoaan. Tieto on valtaa. Oskari Maunuksela Kirjoittaja on Lounais-Suomen Demarinuorten puheenjohtaja, turkulainen kuntavaaliehdokas ja kirjoittaa kandidaatintutkielmaa poliittisen tiedon filosofiasta.          
25.09.2020 Mielipide

Heinonen & Kärkkäinen: Turve on rikkaus

Turve koostuu orgaanisesta, hapettomassa ja kosteassa tilassa epätäydellisesti hajonneesta kasviaineksesta. Energiantuotantoon käytetään pitkälle maatuneita, suuren lämpöarvon sisältäviä, korkean hiilipitoisuuden turpeita. Turve on Suomessa hitaasti uusiutuva luonnonvara. Turvetta muodostuu tällä hetkellä enemmän kuin sitä käytetään. Suomessa on EU-jäsenmaista ylivoimaisesti eniten turvesoita. Niitä on 94 000 neliökilometriä. Siitä turvetuotannon käytössä on tällä hetkellä 300 neliökilometriä. Turvekäytöstä on jo poistunut 300 neliökilometriä, joista puolet on kasvatettu metsiksi ja puolet raivattu pelloiksi. Nostetusta turpeesta menee kaksi kolmasosaa osaa energiakäyttöön. Turve kattaa viitisen prosenttia Suomen energiantuotannosta ja se korvaa ennen kaikkea hiiltä. Turve mahdollistaa seospoltossa muiden vaikeammin hyödynnettävien polttoaineiden, kuten metsähakkeen ja peltobiomassojen, käyttöä. Suomessa on 150 pienvoimalaitosta, joissa turvetta käytetään joko suoraan tai metsähakkeen tukipolttoaineena. Turpeen osuus kaukolämmön tuotannossa on viime vuosina ollut 15 prosenttia. Turpeen käyttö energiantuotannossa vastaa vuosittain lähes kahta miljoonaa tonnia öljyä. Energiakäytön lisäksi turvetta käytetään muuhunkin. Turpeesta valmistetaan kasvuturvetta ja kasvualustoja, jotka ovat vientituotteita. Ilomantsiin on valmistumassa turpeesta aktiivihiiltä valmistava tehdas (Vapo Oy). Aktiivihiiltä käytetään veden ja ilman puhdistamiseen. Kun aktiivihiilitehdas käynnistyy, sen käyttöön menee Suomen turvetuotannosta pari prosenttia. Turve on merkittävä ja arvokas juuri Suomelle ominainen kotimainen luonnonvara. Turvealan liikevaihto on miljardi euroa vuodessa ja alan työllistämisvaikutus on vuosittain 8000 henkilötyövuotta, kun mukaan lasketaan liitännäisvaikutukset. Turpeen noston ja käytön infrastruktuuri kattaa laajasti koko maan. Pelkästään Vapon työmailla möyrii 1600 työkonetta. Turvetta käytetään paikallisesti, sillä pitkä kuljetusmatka nostaa turvekuorman hintaa. Turpeen polton päästöt muodostuvat hiilidioksidista, rikkidioksidista, typen oksideista, pölymäisestä tuhkasta sekä tuhkaan sitoutuvista raskasmetalleista. Näiden pitoisuudet ovat pienemmät kuin kivihiilen, mutta suuremmat kuin puupolttoaineiden. Päästöjä vähennetään polttotekniikoita ja puhdistustekniikoita kehittämällä, kuten muitakin polttoaineita käytettäessä. Turvevarantojen hyödyntäminen on kansallisen energiahuollon näkökulmasta järkevää ja turpeen kestävää käyttöä polttoaineena on viisasta jatkaa. Turpeen jalostusta kasvuturpeeksi ja kasvualustoiksi on hyvä pönkittää, sillä kasvualustoiksi jalostettuna siitä saadaan vientituloja. Aktiivihiilen valmistuksen kaltaista turpeen käyttöä kannattaa edistää. Turpeelle on mahdollista etsiä TKI-toiminnan avulla muutakin uutta käyttöä. Ilman energiakäyttöä turvetoimiala ei kuitenkaan pysy hengissä, sillä turpeennostoinfran puuttuessa ei turvetta pystytä nostamaan muuhunkaan tarkoitukseen. Turpeesta luopumisesta seuraa monia haittoja. Suomesta häviää miljardi euroa liikevaihtoa ja 8000 työpaikkaa, jotka eivät korvaudu. Ilman turvetta energiankulutuksen huippukuorma joudutaan kattamaan jollakin muulla energialähteellä. Biomassakattiloiden tukipolttoaineena joudutaan käyttämään hiiltä tai öljyä. Jos turvetta ei ole tai sen hinta nousee, seurauksena on puun ohjautuminen nykyistä enemmän energiakäyttöön. Turpeesta luovuttaessa energiahuoltovarmuus heikkenee ja Suomi tulee entistä riippuvaisemmaksi kansainvälisistä logistiikkaketjuista.   Marko Heinonen ja Mika Kärkkäinen Turun Nummenmäen sos.dem yhdistys   Marko Heinonen
23.09.2020 Uutisia

Valtuustoaloite: Varhaisen tuen malli perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi osaksi varhaiskasvatusta

Julkisessa keskustelussa – myös Turussa – pohditaan jatkuvasti keinoja perheiden tukemiseen, hyvinvoinnin lisäämiseen ja lastensuojelumenojen kääntämiseksi laskuun. Lasten ja perheiden ongelmat ehtivät liian usein kärjistyä ennen kuin apua saa ja tuolloin laskukin on sekä yksilölle että yhteiskunnalle kallis. Ilmiö on siitä erikoinen, että suurin osa lapsista ja perheistä kohdataan aivan lapsen alkuvuosista lähtien päivittäin, varhaiskasvatuksen piirissä. Monesti päiväkotien henkilökunta tietääkin jo aikaisessa vaiheessa, missä perheissä on riskitekijöitä, arjen haasteita tai pahoinvointia. Silti avun ja tuen saanti viivästyy, koska väyliä matalan kynnyksen puuttumiseksi on vähän.  Liedossa on onnistuneesti otettu käyttöön varahaisen tuen malli, jossa lapsen varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelun yhteydessä vanhemmilta kysytään pedagogisten kysymysten lisäksi perheen hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Pienellä muutoksella on ollut positiivisia vaikutuksia siihen, että apua ja tukea saa matalalla kynnyksellä.  Turussa olisikin syytä ottaa sama toimintatapa käyttöön sillä lisäyksellä, että jokaiselle päiväkodille esimerkiksi alueellisesti osoitettaisiin perhetyöntekijä, jolle tukea tarvitsevat perheet ohjattaisiin matalalla kynnyksellä ja joka voisi säännöllisesti jalkautua myös osaksi päiväkodin arkea.    Turussa 21.9.2020  Turun SDP:n valtuustoryhmä Mari-Elina Koivusalo 
Lisää ajankohtaisia