Turun kaupunki tarjoaa kesäistä virkistystä saaristossa eri paikoissa, joista yksi on VEPSÄn saari. Itse olin ensi kertaa Vepsässä jo kauan sitten  SOPUtelttailemassa -70 luvulla silloisen tyttöystäväni nykyisen vaimoni kanssa. Saarella oli siihen aikaan enemmän telttailijoita kuin mökkeilijöitä. Ne mökitkin olivat silloin aika vaatimattomia harjakattoisia pahvimökkejä. Muitakaan palveluja kioskin lisäksi ei juuri ollut. Nykyään Vepsä tarjoaa mökittömille kesänviettäjille laadukkaita mökkejä kohtuuhintaan. Palveluita on muutenkin kehitetty roimasti. On vierasvenesatamaa, minigolfia, melontaa, soutelua ja hiekkainen uimaranta, lentopalloa, pingistä, parista saunasta puhumattakaan. Saunan vuokra on edullinen pienituloisemmalle veronmaksajallekin.  Sen lisäksi vielä hyvätasoinen ravintola, josta saa kohtuuhintaisia annoksia, jos ei itse jaksaa ruokiansa valmistaa. Elokuussa saarella vierailee kesäteatterikin näytelmäkomedialla Aleksis Kiven elämä. Olin taas viettämässä pari mökkiyötä Vepsässä  ja palvelut pelasivat hyvin. Kuitenkin pari kehitettävää asiaa löytyi. Nimittäin polkujen reunoja ja mökkien edustoja voisi siistiä siimaleikkurilla. On ikävää kulkea polttavien nokkosten joukossa.  Alueelta löytyy kolmekin grillikatosta. Nyt niiden puuhuolto ei ollut toiminut, sillä kaikilla grillipaikoilla puita ei ollut lainkaan. Ei varmaan ole tarkoitus, että vieraat hankkivat polttopuunsa kuka mistäkin. Saaren käytössä olevan mönkijän peräkärryssä luulisi olevan melko helppoa hoitaa puuhuolto. Olen kuullut, että saarella ei olisi pariin vuoteen ollut lainkaan ns. talonmiestä. Tuntuu henkilöstöpulalta ja väärässä paikassa säästämiseltä. Paikkojen kunnossa pitäminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Muuten suosittelen lämpimästi kaikkia kaupungin asukkaita vieraineen käyttämään  veronmaksajille tarkoitettuja kohtuuhintaisia palveluita saaristossamme, erityisesti Vepsää. Ainakin meidän sosialidemokraattien tulee huolehtia Vepsän pysyvän kaupunkilaisten käytössä jatkossakin. Mielestäni tämä on osa sosiaalipolitiikkaakin… MATTI ”VIKI” VIKSTRÖM PIENI TYÖMIES

Turun Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajana vuoden 1985 alusta vuoden 1994 loppuun toiminut Ilkka Orkomaa (1943-2020) saatettiin viikonloppuna haudan lepoon läheisten läsnäollessa. Turun sosialidemokraattinen järjestöväki muistaa Ilkkaa lämmöllä ja ottaa osaa omaisten ja läheisten suruun. Turun Sos.dem. kunnallisjärjestön työvaliokunta 1986 vasemmalta Reino Lehtonen, Jouko Tammero, Ilkka Orkomaa, Ilkka Sepponen, Unto Kärppä ja Timo Valonen. Kuva julkaistu kirjassa "Paremman maailman rakentajat" 1999.

Ihmisoikeudet ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin ihmiskunta, joten niiden kehitykselle politiikkaosa-alueena on vaikea asettaa selkeää alkupistettä. Selvää on kuitenkin että ensimmäiset syntyneet korkeakulttuurit ovat olleet jyrkän eriarvoisia puhuttiinpa sitten Babylonin Hammurabin lailla taatusta yhteiskuntarakenteesta, naisten heikosta asemasta antiikin Kreikassa taikka Rooman orjataloudelle rakentuneesta kukoistuksesta. Rooman valtakuntaa seuranneen pimeän keskiajan aikaan ilmeni yhä orjuutta, mutta ajalle tyypillisestä maaorjuudesta luovuttiin Länsieuroopassa mustaa surmaan runneltua aluetta 1347-53. Ruton harvennettua populaatiota talonpoikien ja maattomien neuvotteluvoima ylempiin säätyihin nähden kasvoi ja tämä johti kyseiseen emansipaatioon orjuudesta, toki usein levottomuuksien saattelemana. Kansallisvaltioiden nousu ja Euroopassa muodikkaaksi muotoutunut absolutistinen hallinto aiheuttivat 1700-luvun alussa nousevassa porvarisluokassa valistukseksi nimetyn kulttuurireaktion. Suuntauksen ensimmäinen edustaja lieneekin Thomas Hobbes, joka perusteli keskushallintoa uudesta, sopimusteoreettisesta näkökulmasta. Hobbesia seuranneet Locke ja Rousseau olivat häntä tasavaltalaisempia ja Rousseau jopa varhainen sosialisti. Sopimusteoreettinen traditio oli hedelmällistä pohjaa tulevalle käsitykselle universaaleista ihmisoikeuksista. Sopimusteorian mukaan hallinnon tulee näet perustella olemassaolonsa tavalla joka miellyttää kansaa ja on legitiimi. Esimerkiksi Locke toteaa teoksessaan kuuluisasti että ihmisillä tulisi olla oikeus “elämään, vapauteen ja omaisuuteen”. Ajatus perusoikeuksien ja vapauksien ensisijaisuudesta onkin muodostunut liberaalin ajattelun kulmakiveksi. Kasvava divergenssi absolutistisen hallinnon ja uusien tasa-arvoa kannattavien voimien välillä purkautui viimein 1789 Ranskan vallankumouksen muodossa. Vallankumouksen suurin saavutus lienee samaisena vuonna annettu ihmisoikeuksien julistus. Muutoin vallankumous ajoi Ranskan yhä lähemmäs anarkistista sekasortoa jonka pysäytti vasta Napoleon Bonaparte noustessaan konsuliksi 1799. Kumousajan kuriositeetti oli Haitin vallankumous 1791, joka nosti saarella valtaan omavaltaisen, mutta värillisen hallinnon. Muutamia vuosia myöhemmin 1804 Haitista tuli Yhdysvaltojen jälkeen Amerikan toinen itsenäistynyt valtio. Ranskaa merkittävämmiksi ihmisoikeuspolitiikan areenoiksi nousivat 1800-luvulla angloamerikkalaiset maat. Iso-Britannia kriminalisoi orjakaupan 1815 ja kielsi lopulta 1833 orjuuden myös kaikissa siirtomaissaan. Yhdysvalloissa, joiden etelävaltiot olivat taloudellisesti riippuvaisia orjuudesta, käytiin aiheesta verinen sisällissota joka vaadittuaan noin 650 000 uhria päättyi pohjoisten osavaltioiden voittoon. Täten orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa hetimmiten vuoden 1865 perustuslain 13. lisäyksellä. Kestäisi kuitenkin vielä lähes vuosisata ennen kuin amerikkalaiset pääsisivät maistamaan edes laillista tasa-arvoa varsinkaan etelävaltioissa; monet rotuun perustuvat rajoitukset pysyivät voimassa. Yhdysvaltojen merkitys demokratiana korosti maan vaikutusta tasa-arvokeskustelun ja liberaalien arvojen keskuksena. Demokratian kehitys sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa 1800-luvulla tarkoitti että yhä useammat tavalliset kansalaiset saivat nauttia tasavaltalaisen hallinnon takaamista perusoikeuksista. Universaali äänioikeus miehille ja sufragettien ajamana lopulta myös naisten oikeus äänestää ja toimia oikeushenkilöinä toteutuivat viimein 1900-luvun alussa. Muita 1800-luvun lopulla syntyneitä suuntauksia olivat demokratiaa ja sosialismia yhdistäneet sosialidemokratia ja sosiaaliliberalismi. Teollisen ajan työväestön heikko taloudellinen asema korosti vaatimuksia sosioekonomisista oikeuksista ja toimista vähäosaisten olojen parantamiseksi. Köyhyyttä ei enää nähty syynä vaan seurauksena. 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla toteutetut universaalit ja ekspansiiviset hyvinvointivaltiot tulonsiirtoineen ovatkin seurausta esimerkiksi terveys- ja koulutuserojen tasoittamiseen perustuvasta politiikasta. Pyrkimys lievittää kansakunnan heikoimpien desiilien oloja onkin johtanut tilanteeseen jossa absoluuttinen köyhyys on saatu länsimaista lähes kitkettyä. Esimerkkejä sosiaalisten uudistusten menestystarinoista ovat mm. Iso-Britannian National Health Service- järjestelmä ja Ruotsin Folkhemmet-ajattelu. Poliittisten oikeuksien kehitys huipentui YKn yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistukseen vuonna 1948, jonka artikloihin on kirjattu myös sosiaalisia oikeuksia kuten oikeus työhön ja sivistykseen. Maailmansotien jälkeisellä ajalla ihmisoikeuksien kehitys on jatkuvasti sofistikoitunut. Edistys on tuonut tullessaan uusia rintamalinjoja. Naisten asema ja naiseuteen liittyvät mielikuvat ovat muuttuneet naisten toimiessa yhä useammin autonomisesti työelämässä ja yhteiskunnallisilla areenoilla. Seksuaalivähemmistöjen asemat ovat parantuneet asteittain kun esimerkiksi homous ja homoavioliitot on laillistettu. Seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisen kohtelun saralla on yhä tehtävää myös Suomessa, sillä esimerkiksi sukupuolen korjausta koskeva translaki loukkaa transihmisten perusoikeuksia. Modernien pluralististen yhteiskuntien näkyvin haaste ihmis-ja perusoikeuksien saralla on kuitenkin rasismi, eli rotuun tai alkuperään perustuva syrjintä. Kautta linjan on huomattavissa, että tasa-arvo on entistä useammin legalismin sijaan kulturaalinen ilmiö ja suvaitsevaisuuden rinnalle on noussut vastavoimia. Yhdysvalloissa ja maailmalla kevään ja kesän aikana nousseet Black Lives Matter-protestit osoittavat, että suurin syy rasismiin löytyy vanhentuneista kulttuuriin ja rotuun liittyvistä käsityksistä. Yhdysvaltojen suhtautuminen etnisiin vähemmistöihin on traumaattinen. Maassa on vainottu niin intiaaneja, irlantilaisperäisiä, kiinalaisia kuin myös latinalais-amerikkalaisiakin. Kaikesta huolimatta maata on luonnehdittu kansojen sulatusuuniksi. Mustaihoisia Yhdysvalloissa on noin 13% väestöstä eli yli 40 miljoonaa. Mustan väestönosan heikko asema ja erityisen hankala tilanne rikosrekistereissä ovat herättäneet kritiikkiä halki 2000-luvun. Kuluneen kevään aikana kritiikki on kuitenkin eskaloitunut alueittain jopa lähelle vuoden 1992 rotumellakoita. Mustiin kohdistuva poliisiväkivalta nähdään vääryyksien pyramidin huipentumana, ja jo vuonna 2015 perustettu Black Lives Matter- liike on noussut otsikoihin ja Instagram-feedeihin ympäri maailman amerikkalaispoliisin aiheutettua kovilla otteillaan mustaihoisen George Floydin kuoleman 25.5.2020. Kevään ja alkukesän tapahtumat ovat rikastaneet keskustelua syrjinnän ja ihmisoikeuksien loukkaamisen ulottuvuuksista länsimaissa. Samalla kevään mielenosoitukset Hongkongissa ja Euroopan Unionin koronapakettiin toivottu oikeusvaltio-kirjaus muistuttavat, että myös perinteiset ihmisoikeudet kaipaavat puolustusta. Jos katsomme länsimaisten oikeusvaltioiden kehitystä 2000-luvulla kansalaisten nauttimat vapaudet ovat kuitenkin keskimäärin kasvaneet - takapakkia on otettu maissa, joissa perusoikeudet ovat historiallisestikin olleet huonommissa kantimissa. Kaiken kaikkiaan pluralismi vaikuttaa olevan nyky-yhteiskunnissa väistämätön kehityskulku ja äänekäs vastustus jaettujen arvojen loukkauksia kohtaan on elävän kansalaisyhteiskunnan merkki. On sosialidemokraattisten arvojen mukaista, että kaikkien kansalaisten oikeudet otetaan tasa-arvoisesti huomioon. #Blacklivesmatter   Oskari Maunuksela Kirjoittaja on Valtio-opin yliopisto-opiskelija ja Lounais-Suomen Demarinuorten puheenjohtaja