En varmasti ole ensimmäinen ihminen, joka ikävöi festareita, puistotapahtumia ja ihmisiä. Markkinoita ja yökerhoja. Ihmisiä, kontakteja ja yöttömiä öitä ympäri vuoden. Rokotteet ja tepsineet rajoituskeinot ovat antaneet meille pientä valoa tunnelin päässä. Samalla voi alkaa elämän suunnittelu. Unelmieni kaupunki elää ja hengittää 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa. Päivällä pääsee kouluun ja harrastuksiin sujuvasti, yöllä kaverin luokse, jatkoille ja kotiin. Pääsen näppärästi käymään vaikkapa isossa kaupassa pidemmän matkan päässä toimivan ja luotettavan julkisen liikententeen turvin ja voin asua edullisesti, mutta mukavasti, sillä opiskelijana minulla ei ole varaa arvokiinteistöihin tai suuriin asuntoihin, mutta aikuisena ihmisenä haluan myös yksityisyyttä ja kodin rauhaa. Haluan käydä virkistävillä kävelyillä puistoissa ja mahdollisesti matkalla napata jotain purtavaa kioskista. Unelmieni kaupungissa voin lähteä ystävieni kanssa vaikkapa lenkille upeille lenkkireiteille tai pelaamaan jalkapalloa kentälle. Haluan olla varma, että jos loukkaannun pelatessa jalkapalloa, saan hoitoa nopeasti. Ja jos ystävien kanssa hengaaminen tai itse asiassa mikään muukaan ei enää innosta ja elämä maistuu harmaalle, pääsen keskustelemaan mielenterveyttäni koskevista asioista pian. Siten siitä on eniten apua yksilölle ja yhteisölle. Erityisesti opiskelijakaupungit ovat upea alusta tälle elävälle kaupunkikulttuurille. Vihaan ajatella ihmisiä talousyksikkönä, mutta opiskelijat ovat vähävarainen, mutta silti palveluja kuluttavaa jengi. Erityisesti päälle vuoden kotona pällistelyn jälkeen jokainen omassa kotikaupungissa järjestettävä tapahtuma on ihanaa luksusta. Odotan jo innolla kaikkia festareita ja iltapiknikkejä kotikaupunkini Turun kauniissa jokirannassa ja erityisesti opiskelijatapahtumia. Näistä ja monista monista muista nuoren, opiskelijan, kaupunkilaisen asioista päätetään enemmän tai vähemmän kunnanvaltuustoissa. Kuntavaalit ovat itse asiassa arkea ajatellen kaikkein merkittävimmät vaalit Suomessa. Kotikaupungin infrastruktuuri, vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet, kaavoitus ja terveydenhuollon palvelut, sekä tapahtumien luvat ja tuki vain muutaman mainitakseni ovat käsittelyssä nimenomaan kunnanvaltuustoissa ja siksi näihin asioihin minä ja monet muut nuoret haluavat vaikuttaa tulevana valtuustokautena kotikunnissaan. Opiskelija, lähde ehdolle. Äänestä, keskustele ja vaikuta. Lähdetään kaikki aktiivisesti oman arjemme arkkitehdeiksi! Jesse Saapunki kuntavaaliehdokas Kirjoitus on julkaistu alun perin Demariopiskelijoiden blogissa 14.4.2021.

Turun Sanomissa on käyty mielenkiintoista ja asian ytimessä olevaa kulttuurikeskustelua, jonka aloitti Aura of Puppets ry:n puheenjohtaja Antti-Juhani Manninen (TS 11.3.) esittämällä kulttuurin kolmannelle sektorille koronatukea. Hänelle vastasi vapaa-aikatoimialan Minna Sartes (16.3.) kertomalla, miten Turun kaupunki on vastannut haasteeseen tukia lisäämällä. Perjantaina 19.3. vasemmistoliitto puheenjohtaja Li Anderssonin johdolla totesi Sartesin esittämät keinot riittämättömiksi, mitä ne toki ovatkin. Li Andersson, Sara Koiranen ja Mervi Uusitalo-Heikkinen kertoivat kirjoituksessaan valtuustoaloitteestaan, jonka mukaan Turun kaupunki myöntäisi taide- ja kulttuurialan yhteisölle suunnatun ylimääräisen apurahakierroksen koskien alan freelancereita. Ehdotus on ehdottomasti toteuttamisen arvoinen, mutta sinällään täysin riittämätön Turun rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseksi. Ongelma on yksinkertainen: Turun kaupungin kokonaisbudjetti on noin 1,3 miljardia euroa. Siitä kulttuurilautakunnan osuus on vaivaiset 35,7 miljoonaa ja puhtaasti kolmannelle sektorille suunnatut avustukset kokonaisuudessaan vähän yli 1,8 miljoonaa. Kuten lukija heti huomaa, vapaan kulttuurikentän osuus kokonaisbudjetista on naurettavan alhainen eikä kestä vertailua vertaiskuntiin, kuten Tampereeseen tai Helsinkiin. Kun kyse on rakenteellisesta ongelmasta, ei yksi ylimääräinen korona-avustus paljon auta. Tarvitaan paljon perusteellisempi remontti, jonka kolme tukijalkaa ovat kolmannen sektorin avustusrahojen välitön korotus arviolta kolmella miljoonalla eurolla, kolmannen sektorin tilaongelmien lopullinen ratkaiseminen (viimeinkin) sekä tärkeimpänä uuden viran luominen: Turun kulttuurielämä ja sen vapaa sektori tarvitsee oman intendenttinsä eli suomeksi palkallisen puolustajansa kulttuurilautakunnan kokouksiin. Vapaalla sektorilla ei ole virallista puolustajaansa, ja siksi se on rakenteellisesti heitteillä. Kaikilla kulttuuri-instituutioillamme on jo vastaava johtajansa, joka pitää huolta siitä, että tarvittavat määrärahat ja rakennushankkeet hoituvat, oli miljoonaluokka mikä tahansa. Vapaalla sektorilla ei ole virallista puolustajaansa, ja siksi se on rakenteellisesti heitteillä. Joku voi väittää vastaan ja sanoa, että tässä taloudellisessa tilanteessa siihen ei ole varaa, mutta se on kestämätön väite, kun katsellaan alussa esittämiäni vertailulukuja tai jos nostetaan esiin kulttuuripääkaupunkivuoden satsaukset pääasiassa kolmanteen sektoriin sekä sen tuomat huimat voitot. Eikö kulttuuri teekään niin hyvää, että sitä voisi myös vapaalla sektorilla säällisesti tukea? Kaiken lisäksi kulttuuri ei ole pelkkää taidetta tai taloutta. Se on ennaltaehkäisyä, terveyttä ja koulutusta. Kaikki tulevaisuuden tekijöitä.   Esa Silander kulttuurilautakunnan jäsen, kuntavaaliehdokas   Kirjoitus on julkaistu alun perin Turun Sanomissa 13.4.2021.

Pekka Ojanen toteaa mielipidekirjoituksessaan (TS 7.4.), että Turun tauti kaupungissamme on herännyt henkiin. Esimerkkeinä tästä hän mainitsee Kakolanmäen asuntojen rakentamisen, uuden konserttitalon sijoittumisen Itsenäisyydenaukiolle, asuntorakentamisen Herttuan ja Kirstin puistoihin sekä Aurajoen rannan täydennysrakentamisen asunnoille ja liiketoiminnalle. Olen kirjoittajan kanssa täysin eri mieltä. Näkemykseni on, että Olli Ojala perheyrityksineen yhdessä Senaatin kanssa pelasti Kakolanmäen avaamalla tämän suljetun alueen yleisölle virkistys- ja asumiskäyttöön. Mitäköhän Kakolanmäellä olisi tapahtunut, jos se olisi jäänyt julkisen sektorin vastuulle? Todennäköisesti ei mitään, vaan se olisi jäänyt ikuiseksi muistutukseksi siitä, miten yksi Turun hienoimmista alueista jätettiin rappion tilaan. Turun kaupungin panostus kehittämiseen on ollut funikulaarin rakennuttaminen. Niinpä. Nykyisen konserttitalon on todettu tulleen tiensä päähän, mutta se voi palvella vielä väistötilana uuden talon rakentamisen ajan. Sijaintipaikaksi valittua Itsenäisyydenaukiota pitävät sekä rakentamisen ja musiikin ammattilaiset että musiikin harrastajat useasta syystä parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Kaavaluonnos on hyväksytty ja haluan uskoa, että kaavaesitys valmistuu vuoden kuluttua niin kuin on suunniteltu. Ainahan kaavasta voi toki valittaa, mutta kokemukseni perusteella tällainen valituksiin kehottaminen ei sosialidemokraattisen liikkeen toimintaperiaatteisiin kuulu, varsinkin kun kaavaesitystä ei vielä edes ole tehty. Tähän "porukkaan" en halua kuulua. Herttuan ja Kirstin puistojen osalta olen sitä mieltä, että mikäli ihmiset haluavat muuttaa lähemmäs keskustaa ja palveluja, niin heille tulee antaa siihen mahdollisuus. Tätä uudisrakentamista tuskin tehtäisiin, mikäli kysyntää ei olisi. Ja kyllä, puut kasvavat hitaasti, mutta alueiden maisemointi on viime vuosina ymmärtääkseni huomattavasti kehittynyt. 50 vuotta sitten, suurten ikäluokkien aikuistuessa, lähiöiden rakentaminen oli tärkeää. Nykytutkimukset sen sijaan osoittavat, että varsinkin nuoret aikuiset haluavat päästä lähemmäs kaupunkikeskustaa. Neljäntenä Turun taudin merkkinä kirjoituksessa pidetään Aurajoen rantojen asuntojen rakentamista ja laivaravintoloita. Tässäkin on pitkälti kyse siitä, että nuoret etsiytyvät asumaan keskusta-alueelle ja haluavat sinne palveluja. Samaa mieltä olen siitä, että kaikki jokirannan alukset eivät täytä laivojen tunnusmerkkejä ja pitäisi olla tarkempi, jotta ne sopivat kansallismaisemaan. Mutta nykyiselle kaupunkimiljöölle asetettavat tarpeet ja vaatimukset poikkeavat monilta osin 50 vuoden takaisista, joihin Pekka Ojanen näyttäisi viittaavan. Turku Suomen vanhimpana kaupunkina on aikaisemmin ennakkoluulottomasti toteuttanut monia asioita ensimmäisenä maassamme. Entä nyt? Turun tautia kuvaa mielestäni tällä hetkellä päättämättömyys. Se, ettei tehdä ollenkaan päätöksiä tai lähdetään valitusten tielle. Väitän poliittisen johtajuuden olleen jo pitkään kateissa, mikä näkyy siten, että asiat eivät etene. Esimerkkejä löytyy lukuisia. Toriparkkia odotettiin 25 vuotta ja uutta pääkirjastoa 10 vuotta. Vanhan Suurtorin kehittämistä on odoteltu kymmeniä vuosia, eikä Fortuna-korttelin kehittämisestä ole sitten 2010-luvun alun kuulunut mitään. Päätöstä raitiovaunuliikenteestä ei ole vieläkään tehty, vaikka hanke aloitettiin 10 vuotta sitten samaan aikaan kuin Tampereella, jossa vaunut jo ovat koekäytössä. Suomen kuudenneksi suurimmasta kaupungista puuttuu toimiva linja-autoasema ja matkakeskushankekin jumittaa. Tämä on varsinaista Turun tautia, eivät etenevät hankkeet ja investoinnit.   Tuomas Mikkola filosofian maisteri, kuntavaaliehdokas   Kirjoitus on julkaistu alun perin Turun Sanomissa 12.4.2021.