
SDP lähtee kevään kuntavaaleihin gallupjohtajana. Puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman painottaa, että suomalaisten tulee päästä lääkäriin kohtuullisessa ajassa.
Puolue starttasi maanantaina aluevaalikampanjansa ja julkaisi laajan paketin toimenpiteitä, joiden avulla se parantaisi hoitoonpääsyä ja karsisi terveydenhuollon kustannuksia. Hoitoonpääsyä SDP helpottaisi muun muassa perusterveydenhuollon kahden viikon hoitotakuun ja omalääkärijärjestelmän avulla.
– Demarit tekevät jokaisella hyvinvointialueella töitä sen puolesta, että hoitotakuuta ei romuteta. Kansalaisten luottamus terveydenhuoltoon nojaa siihen, pääsevätkö he tarvittaessa lääkäriin, Lindtman sanoo.
Perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuu on tällä hetkellä kolme kuukautta.

JORI LIIMATAINENAntti Lindtman tapasi turkulaisia kauppatorilla perjantaina alkuillasta. Keskustelunaiheena oli muun muassa terveydenhuolto.
Lindtman kävi perjantaina tapaamassa kansalaisia ja kevään vaalien ehdokkaita Turussa.
Yle julkaisi edellisen puoluekannatusmittauksensa 9. tammikuuta. SDP oli ykköspuolue 23,2 prosentin kannatuksella, kun kakkoseksi tullutta kokoomusta äänestäisi 20 prosenttia suomalaisista.
Demareiden mukaan terveydenhuollossa syntyisi säästöä muun muassa sillä, että sairaaloiden vuokratyövoimalle asetettaisiin hintakatto. Lisäksi demarit haluaa antaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle nykyistä paremmat mahdollisuudet puuttua yksityisten terveyspalvelujen liialliseen keskittymiseen.
Paketissa ei kerrota, miten paljon toimenpiteistä tulisi säästöä.
– Yksityisen terveydenhuollon keskittyminen nostaa palvelujen hintoja. Eksaktia arviota [kilpailun lisäämisen] kustannusvaikutuksista ei kuitenkaan ole mielekästä tehdä, Lindtman sanoo.

JORI LIIMATAINENAntti Lindtman keskustelee 9-vuotiaan Ellenin kanssa.
Puolueen vaihtoehtobudjetissa on laskettu, että ostopalvelujen käytön hillitseminen ja vuokralääkäribisneksen rajoittaminen toisivat sadan miljoonan euron säästöt. Yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten leikkaaminen säästäisi 150 miljoonaa.
– Vaihtoehtobudjetissa on osoitettu, että toisenlaisilla arvovalinnoilla hoitotakuu pystytään pitämään kahdessa viikossa. Vanhusten hoivasta ei tarvitse leikata hoitajia eikä asiakasmaksuja tarvitse korottaa kohtuuttomasti. Sen sijaan, että tuetaan yksityistä terveydenhuoltoa, tulisi panostaa julkisiin palveluihin.
Lindtman pitää tärkeänä, että lasten ja nuorten oppimistulokset saadaan käännettyä nousuun. Koulujen ryhmäkokojen tulee olla kohtuulliset, että jokainen lapsi voi saada riittävästi tukea.
– Tähän kuuluu tietysti myös varhainen puuttuminen ja ongelmien ennaltaehkäisy. Ikäluokat pienenevät. Meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta tai nuorta syrjäytymisen vuoksi.
Puheenjohtaja näkee, että alue- ja kuntavaaleissa on väistämättäkin myös yleispoliittinen lataus. Hän sanoo, että vaaleissa on mahdollista lähettää viesti, että hallitus vie Suomea väärään suuntaan.
– Sivistystä ja oppimista ei ole ilman opettajia, eikä varhaiskasvatusta ilman hoitajia. Monet työelämän heikennykset, joita hallitus on vienyt läpi, iskevät juuri kuntien matalapalkkaisiin, naisvaltaisiin aloihin.
Puheenjohtaja on käynyt alkuvuodesta kipakkaa sananvaihtoa pääministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa. Ensin Lindtman ennusti Ilta-Sanomien haastattelussa, että hallitus saattaa kaatua keväällä. Hän tarjoutui seuraavaksi pääministeriksi.
Orpo vastasi, että Lindtmanin kannattaisi rauhoittua.
– Kun lähes kaikki mittarit osoittivat väärän suuntaan ja hallitus on menettänyt suomalaisten enemmistön luottamuksen, pitää olla kykyä kestää kritiikkiä. Suomessa on Euroopan heikoin työllisyyskehitys, konkurssit ovat korkeimmalla tasolla sitten 1990-luvun ja lähes 60 000 työpaikkaa on menetetty. Tämä suunta pitää saada muuttumaan.
Turun seudulla asuvia tietenkin kiinnostaa, miten Lindtman suhtautuu Länsirataan, jos demarit on seuraavassa hallituksessa.
– Tämän hankkeen osalta pallo on nyt kunnilla sekä kuntien ja valtion välisissä neuvotteluissa. Hanketta voidaan arvioida sen jälkeen, kun neuvottelujen tulos on tiedossa. Realistinen toteuttaminen edellyttää joka tapauksessa myös EU-rahoitusta.
Kommentit