Euroopan on nostettava osaamistasoaan

EU:n tulee asettaa yhteiseksi tavoitteeksi, että 2030-luvun lopulla 60 prosenttia nuorista ikäluokista on korkeakoulutettuja, sanoo SDP:n eurovaaliehdokas, Turun kaupungin kasvatuksesta ja opetuksesta vastaava apulaispormestari Piia Elo. 

– Korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä on kansainvälisesti jopa 70 prosenttia nuorista ikäluokista, kun vuonna 2021 alle 45 prosenttia eurooppalaisista nuorista oli korkeakoulutettuja. Euroopan on nostettava selvästi osaamistasoaan, jotta pystymme vastaamaan osaajapulaan ja muuttuvan työelämän haasteisiin sekä varmistamaan, että Eurooppa pystyy kilpailemaan tulevaisuudessa tutkimuksella, innovaatioilla ja tuotekehityksellä.

Innovatiivisten ja motivoituneiden osaajien löytäminen on koko Euroopan menestyksen edellytys, ja siksi EU:n tulisi asettaa kunnianhimoinen tavoite osaamistason nostamisesta kaikissa jäsenmaissa sekä seurata ja tukea tavoitteen toteutumista, Elo painottaa.

 – Jäsenmaat voisivat päättää itsenäisesti tehokkaimmista keinoista, mutta EU voi myös tukea tavoitteen saavuttamista esimerkiksi syventämällä eurooppalaisten korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja helpottamalla eri EU-maissa suoritettujen tutkintojen tunnustamista.

Elon mukaan korkeakoulutettujen kysyntä työmarkkinoilla kasvaa voimakkaasti, ja korkeakoulutuksella on sivistyksen lisäämisen lisäksi rooli myös taloudellisen kasvun lähteenä.

 – Digitalisaatio ja vihreä siirtymä edellyttävät työntekijöiltä yhä korkeampaa osaamista. Jos epäonnistumme osaamistason nostamisessa, riskinä on, että Euroopalle jää häviäjän rooli kilpailussa investoinneista ja työpaikoista. Tätä riskiä meillä ei ole varaa ottaa.

 – SDP esitti jo eduskuntavaaleissa, että Suomen tulisi asettaa tavoitteeksi 60 prosentin korkeakoulutusaste nuorten ikäluokkien keskuudessa. Valitettavasti Orpon hallituksen päätösten myötä olemme ajautumassa kehitykseen, jossa korkeakoulutuksesta tulee yhä enemmän hyväosaisten ja hyvätuloisten etuoikeus. Tarvitsemme Euroopan parlamentin, joka ymmärtää koulutuksen arvon ja on sitoutunut nostamaan kunnianhimoisesti Euroopan osaamistasoa, Elo päättää.