
Katsoin suorana lähetyksenä Yhdysvaltain 47. presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisseremoniat. Olin yllättynyt ja samalla pettynyt. Yllättynyt siksi, että odotin tilaisuudesta arvovaltaista ja uuden presidentin tilaisuuden arvokkuuden mukaista sekä jonkinlaista amerikkalaisia yhteen kokoavaa puhetta.
Arvokkuus oli kuitenkin kaukana, kun Trumpin lähes jokaisen lauseen jälkeen yleisö nousi ylös ja osoitti suosiotaan. Meno oli kuin Pohjois-Koreassa, Kiinassa tai entisessä Neuvostoliitossa. Erona oli vain se, että puolet yleisöstä nousi ja aplodeerasi. Rahallista arvokkuutta tietenkin toi Trumpin kutsumat monet miljardöörit Elon Muskista alkaen.
Trumpin puhe oli sitten todellinen riman alitus ja arvokkaasta kaukana. Muutamia poimintoja mainitakseni: Jumala pelasti hänet salamurhalta Amerikan kansalle, Meksikon rajalle julistetaan hätätila, Meksikonlahden nimi muutetaan Amerikanlahdeksi, Amerikassa on jatkossa vain kaksi sukupuolta mies ja nainen, Panaman kanava valloitetaan Amerikalle, Amerikan tähtilippu viedään Marsiin jne ym. ja hän palauttaa Amerikan maailman mahtivaltioksi! Ukrainan sodan lopettamisesta 24 tunnissa hän ei maininnut mitään.
America is great again! Toivottavasti tämä Trumpin neljä vuotta ei johda entistä pahempiin selkkauksiin maailmassa! Amerikka on merkillinen maa, ainakin sen äänestäjät, sillä demokratiasta ei ole tietoakaan…
MATTI ”VIKI” VIKSTRÖM
PIENI TYÖMIES EVP
Kuntavaaliehdokas Turussa (sd.)
Kommentit