Mitä on paikallinen sopiminen? Se on yhteisymmärryksessä käytävä neuvottelu henkilöstöä koskevissa asioissa, josta hyötyvät molemmat osapuolet. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi lomarahojen maksamisen ajankohta, työaikajoustot, työaikajärjestelmät ym.
Ketkä niistä neuvottelevat? Koulutetut luottamusmiehet ja työnantajan edustajat, joilla on monesti myös lakimies paikalla.
Hallitus haluaa lisätä paikallista sopimista kaikilla työpaikoilla, myös järjestäytymättömillä työpaikoilla, miksi? Silloin neuvottelemassa olisi kokematon, kouluttamaton luottamusvaltuutettu ja vastassa työnantajan edustaja lakimiehineen.
Voimme vain kuvitella, mitä tästä seuraa; tulee paljon sopimuksia, jotka ovat selkeästi työntekijöiden etujen heikennyksiä, esimerkiksi lomarahoista, työajanlyhennyspäivistä, palvelusvuosilisistä – näitä riittää. Ja varsinkin ulkomailta tulevien työntekijöiden palkka voi olla ihan mitä vaan, koska heillä ei ole edustajaa ja tietämystä asioista.
Seurataanko näitä sopimuksia mitenkään? Lisätäänkö Avin resursseja seuraamaan paikallisia sopimuksia? Mitkä ovat seuraamukset, jos työnantaja on rikkonut lakia paikallisessa sopimuksessa?
Neuvottelemassa olisi kokematon, kouluttamaton luottamusvaltuutettu ja vastassa työnantajan edustaja lakimiehineen.
Itselläni on kymmenien vuosien kokemus pääluottamusmiehen työstä. Olen vuosien varrella kouluttautunut laajasti, käynyt jopa paikallisen sopimuksen koulutuksen, joka oli viikon mittainen. Tästä huolimatta minullekin tulee vielä eteen asioita, jotka yllättävät ja joudun turvautumaan liiton apuun. Jopa paikallisissa sopimuksissa niitä on tullut.
Sari Tammi
pääluottamusmies
Jaa tämä artikkeli