
Pohjoisen Turun palvelut ovat viime aikoina herättäneet huolta kun ympäristöterveysviranomainen ilmoitti, että Paattisten aluetalo täytyy sulkea pikaisella aikataululla tammikuun lopussa. Samaan aikaan tuli myös käsittelyyn pohjoisen alueen nuorisopalveluverkon muutokset.
”Turun SDP:n valtuustoryhmä haluaa puolustaa kaikkien turkulaisten palveluja ja saavutettavuutta ja saikin läpi merkittäviä muutoksia sekä nuorisopalvelujen järjestämiseen että Paattisten kokonaisuuteen”, kertoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Kristiina Hellsten.
Turun SDP:n esityksestä Paattisten alueen alakouluikäisten nuorisotyötä lähdettiin nopeasti kehittämään yhteistyössä koulun ja järjestöjen kanssa siten, että alueelta löytyy myös jatkossa paitsi monipuolisia harrastusmahdollisuuksia niin myös mahdollisuus turvallisiin kokoontumistiloihin koulupäivien jälkeen.
”Itsekin alueen asukkaana kannan huolta erityisesti alakouluikäisten lasten vapaa-ajan toiminnoista. On aivan keskeistä, että me vanhemmat voimme luottaa siihen, että lapsilla on Paattisilla mielekästä tekemistä turvallisessa ympäristössä myös koulupäivän jälkeen”, kuvailee kaupunginhallituksen jäsen Mari-Elina Koivusalo.
Apulaispormestari Piia Elon esitysestä Paattisten aluetalon kuntosalin osalta tehtiin ensin lisäselvitys, että olisiko toimintaa mahdollista tiloissa jatkaa kunnes uudet tilat saadaan remontoitua liikekeskukseen. Tämä ei kuitenkaan ollut ympäristöterveyden näkökulmasta mahdollista, joten valitettavasti toimintaan tulee pieni katkos. Keskeistä on, että jatkossakin alueella toimii kuntosali sekä asukastila ja myös koulun tiloja voidaan hyödyntää entistä enemmän yhteisölliseen toimintaan.
”Paattisten aluetalon purkamisen sijaan esitimme, että talolle pyrittäisiin vielä löytämään mahdollista jatkokäyttöä tai sellainen ostaja, joka olisi valmis kiinteistön kunnostamaan. Ja jatkossa toiminnot olisi siirrettävissä takaisin mikäli löytyy taho, joka olisi valmis tarjoamaan vastaavia tiloja vuokralle kunnostetussa aluetalossa”, kuvaa Elo tekemäänsä muutosesitystä, joka hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginhallituksessa.
”Olen erittäin iloinen siitä, että Paattisilla pyritään vihdoin käynnistämään uutta kaavoitusta ja tämän myötä täydennysrakentamista. Kaavoituksen esiselvitys on tehtävä vuoden loppuun mennessä. Uusia asukkaita tarvitaan, jotta meillä Paattisilla on monipuoliset palvelut myös jatkossa”, kiteyttää Koivusalo alueen tulevaisuuden näkymiä.
Koska kaiken voi tehdä reilummin.
Turun SDP
Artikkelikuva kuvitettu tekoälyllä
Kommentit