
Turun SDP:n valtuutetut Piia Elo, Kristiina Hellsten, Aki Linden ja Mari-Elina Koivusalo pitävät valitettavana, että Länsirata-hanke etenee nyt hyvin takkuisesti sivuraiteilla. SDP:n päättäjät kummeksuvat, miten valtion keskeistä raideinfraa ollaan sysäämässä kuntien maksettavaksi ja hankkeen tärkeimpien osien toteutuminen on yhä hämärän peitossa.
-Turkulaisen pääministeri Orpon olisi syytä nyt laittaa hallitusohjelmansa kirjaus Länsiradan rakentamisesta toteen ilman, että sitä maksatetaan kunnilla. Kuntien talous ei tällaista investointeja kestä, eikä tarvitsekaan. On valtion tehtävä rakentaa keskeinen valtakunnallinen tie- ja raideinfra, kuten on tähänkin asti tehty. Kunnat voivat osallistua jollain osuudella, mutta nyt niiltä vaaditaan kohtuuttomuuksia, toteaa apulaispormestari Piia Elo.
Demarivaltuutetut huomauttavat, että sen lisäksi että Turun tulisi rahoittaa hanketta valtavilla summilla, on Länsiradan tärkeimmän osan eli Salo-Lohja osuuden rakentaminen yhä hämärän peitossa.
-Länsiradasta tulee torso, jos tätä osuutta ei saada pikaisesti edistettyä. Se on osuus, joka on keskeinen oikorata-ajatuksen toteutumiseksi. Toivoisin, että eduskunnassa laajemminkin ymmärrettäisiin Länsiradan merkitys Etelä-Suomen – ja koko Suomen osalta. Moderni ja nopea raideinfra kasvavien kaupunkiseutujen välillä on juuri se, mitä Suomessa ja Euroopassa tarvitaan. Ihmettelen, että juuri tämä hanke kerää monissa puheenvuoroissa niin paljon vastustusta, toteaa kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Aki Linden.
-Turun ja Helsingin välinen rata on yksi Suomen vilkkaimpia henkilöliikenteen rataosuuksia ja nykyinen Rantarata on auttamattoman epäluotettava ja hidas. Uudella radalla kytketään yhteen 1,5 miljoonan suomalaisen työssäkäyntialue ja mahdollistetaan lähijunaliikenne uusille alueille. Länsirata on kestävän kasvun investointi, jollaisia Suomi tarvitsee. On valitettavaa, että nyt hankeen ylle kasautuu jatkuvasti tummia pilviä, vaikka juuri tämänkaltaisia investointeja tulisi kaupungistuvassa Suomessa viedä määrätietoisesti eteenpäin, sanoo kaupunginhallituksen jäsen Mari-Elina Koivusalo.
Turun kaupunginhallitus päätti tänään, että neuvotteluja rakentamisvaiheeseen siirtymisen ehdoista on jatkettava, eikä Turku sitoudu vielä esitettyyn kustannusjakoon.
-Kaupunki teki tänään kaupunginhallituksen päätöksellä vastuullisen ratkaisun, jolla ei sitouduta nyt tarjottuihin ehtoihin, mutta ei olla irtautumassa koko hankkeestakaan. On erittäin harmillista, että eteläiselle Suomelle – ja koko Suomelle tärkeä hanke on nyt näin epävarmassa tilanteessa. Toivoa sopii, että neuvotteluissa päästään eteenpäin mahdollisimman pian. Nyt vuoden takainen ilo hallitusohjelman kirjauksesta radan toteuttamiseksi on vain muisto, harmittelee SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Kristiina Hellsten.
Lisätiedot:
Piia Elo 050-3754774
Aki Linden 050-3900000
Mari-Elina Koivusalo 040-5951035
Kristiina Hellsten 040-5363217
Jaa tämä artikkeli