Turun SDP:n edustajisto: Kouluinvestoinnit vietävä pikaisesti päätöksentekoon

Julkaistu: 28.10.2021

Turun pormestariohjelmassa on linjattu, että ”korjaamme ja rakennamme koulu- ja päiväkotiverkon nopeutetussa aikataulussa”. Turun lapset ja nuoret ansaitsevat turvalliset ja terveet tilat.

Tilanne Turussa on tällä hetkellä se, että lähes 16 prosenttia lapsista käy väistötiloissa koulua. Ensi vuonna pysyvästi tai väliaikaisesti suljettuja kouluja tulee olemaan täydet kymmenen. Se tarkoittaa, että 20 prosenttia kaikista kaupungin peruskoululaisista opiskelee väistötiloissa. Kymmenestä suljetusta koulusta ainoastaan neljälle on jatkon osalta päätös.

Jokainen suljettu koulu tarkoittaa myös suljettuja liikuntatiloja. Liikuntatilojen sulkeminen hankaloittaa koululiikunnan lisäksi myös muuta harrastetoimintaa. Hyvinvointivaikutukset ovat ilmeiset. Menestyvän kunnan tulee taata hyvinvointi kuntalaisilleen.

Turun SDP vaatiikin, että kaupunki alkaa tehdä päätöksiä kouluinvestoinneista. Hyväkään väistötila ei korvaa kunnollista koulurakennusta, eikä epätietoisuudessa eläminen paranna kenenkään työhyvinvointia.

Kiinteistöjen heikko kunto ei koske ainoastaan varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Myös ammatillisen koulutuksen tilat vaativat peruskorjausta. Tuleva Taito-kampus edesauttaa osaa ammatillisen koulutuksen kokonaisuudesta, mutta pikaisesti pitäisi myös tehdä päätöksiä Peltolan ja Juhannuskukkulan koulutalojen suhteen.

 

Edustajiston puolesta

Mika Maaskola

puheenjohtaja, Turun SDP

 

Kannanotto on hyväksytty Turun SDP:n edustajiston kokouksessa 27.10.2021.