Allekirjoittanut oli 1980-luvulla kymmenkunta vuotta mukana Turun Pyrkivän koripallon junioritoiminnassa. Silloin kaikki toiminta oli talkoopohjaista ja lasten harrastusmaksut olivat todella alhaisia. Talkoilla valmennettiin ja jopa liimattiin sekä vaihdettiin bussikatosmainoksia. Tämä talkootyö johti silloin aikoinaan koripallomies Jukka Lindbergin johdolla joka lauantaiseen pelipäivään Lausteen koululla. Tämä oli mielestäni varsinainen kulttuuriteko Varissuon ja Lausteen lasten hyväksi. Aamusta iltaan Lausteen koululla oli iloisia nuoria jopa vanhempineen. Parempi siis olla ohjatun liikunnan parissa kuin lähiöjengiytymässä....