Piia Elo ja Mari-Elina Koivusalo: Suunnitelma neuvolapalveluiden viemiseksi pois Pohjois-Turusta on torpattava välittömästi

SDP:n Turun apulaispormestari, hyvinvointialuevaltuutettu Piia Elo ja pohjoisturkulainen Turun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mari-Elina Koivusalo ovat pöyristyneitä Varhan sote-palvelulautakunnalle tuodusta esityksestä, jonka mukaan Ypsilonin ja Paattisten neuvolapalvelut oltaisiin siirtämässä keskusta-alueen perhekeskukseen.

-Pohjois-Turussa on valtavasti lapsiperheitä ja pitkät välimatkat kaupungin keskustaan kulkemiseksi. Neuvolapalvelu jos jokin, on oltava lähipalvelu myös tulevaisuudessa. Odottavien äitien ja pienten lasten, joista osa aivan vastasyntyneitä, pitää saada palvelut mahdollisimman helposti ja lähellä kotia, sanoo Mari-Elina Koivusalo.

Elo ja Koivusalo pitävät tärkeänä, että neuvolapalvelut pidetään tiiviisti kytkettynä siellä, missä lapset ja perheet muutenkin käyvät.

-Olemme Turussa koonneet neuvolapalveluja onnistuneesti sinne, missä koulut ja päiväkoditkin on. On tärkeää, että tämä yhteistyö ja tiedonkulku on sujuvaa ja varhaislapsuuden vuosina voidaan neuvolassa saada jatkumo perheen tilanteen tuntemisessa, yhteistyössä päiväkodin ja myöhemmin koulun kanssa, huomauttaa kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestari Piia Elo.

Elo ja Koivusalo muistuttavat, että Pohjois-Turku on viime vuosina kasvanut valtavasti juuri lapsiperheiden muutettua alueelle, ja tämän kehityksen odotetaan jatkuvan.

-Ypsilonin ja Paattisten neuvolat ovat palvelleet hyvin Pohjois-Turun kasvavaa väestöä ja niiden palveluja käyttävät niin Paattisten, Yli-Maarian, Moision kuin Jäkärlänkin lapset ja perheet. Alueelle on saatu viime vuosina Ypsilonin monitoimitalo, joka kokoaa alueen lapsia ja nuoria laajasti yhteen ja Pohjois-Turun alueelle odotetaan uusia asukkaita myös tulevina vuosina.

-Pohjois-Turku jos jokin on alue, jolla pitää säilyä myös neuvolapalvelut. Muunlaiset suunnitelmat on syytä keskeyttää heti, Elo ja Koivusalo päättävät.