Uutisia

  • Nummenmäen Sd: Petteri Orpon hallitus vaarantaa päätöksillään mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen

    Nummenmäen Sd: Petteri Orpon hallitus vaarantaa päätöksillään mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen

    Työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, uusia ammatteja syntyy ja entisiä katoaa. Äskettäin eläkkeelle jääneet ihmiset saattoivat vielä pärjätä läpi työuran yhdellä ammatilla. Heidän keski-ikäiset lapsensa tarvitsevat jo kenties kaksi ammattia työuransa kuluessa. Ja ensimmäisissä työpaikoissaan aloittavat lapsenlapset tarvitsevat jo useampia ammatteja…


  • Piia Elo valittu SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

    Piia Elo valittu SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

    Turun kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestari Piia Elo valittiin SDP:n 47. puoluekokouksessa puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Puoluekokousta vietettiin Jyväskylän Pavilijongissa 1.9.-3.9.2023. Piia Elo on toiminut Turun kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2008 ja hän on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä niin Turun kuntapolitiikassa, kuin sosialidemokraattisella järjestökentällä. Lisäksi hän…


  • Turkuun Street Soccer -kaukalo, aloite hyväksyttiin

    Turkuun Street Soccer -kaukalo, aloite hyväksyttiin

    Turun SDP:n liikuntalautakuntaryhmä ovat tehneet aloitteen 6.6.2023 koskien Street Soccer -kaukalolle osoitettavaa aluetta, paikkaa tai maa-aluetta Turun kaupungin alueella. Allekirjoittaneiden mukaan Homeless Academy ry ja Tietu ry tarvitsevat Turun kaupungilta paikan, johon voidaan asentaa virallinen Street Soccer -kaukalo (22 m…


  • Mari-Elina Koivusalo: Eteenpäin menevä kultturikaupunki Turku!

    Mari-Elina Koivusalo: Eteenpäin menevä kultturikaupunki Turku!

    Eilen kaupunginvaltuusto antoi investointipäätökselläään viimeisen sinetin uuden musiikkitalon rakentamiselle, ainutlaatuiselle paikalle Aurajoen rantaan. Hieno ja historiallinenkin päätös, jollaisia ei kovin usein tehtäväkseen saa. Uuden musiikkitalon rakentaminen on ollut monivaiheinen päätös alkaen vuoden 2019 uudisrakennusvaihtoehdon hyväksymisestä ja vanhan talon peruskorjauksen hylkäämisestä.…


  • Taru Pätäri: Katse kohti merellistä Turkua – Pansio-Pernon alueen arvo tulisi ymmärtää

    Taru Pätäri: Katse kohti merellistä Turkua – Pansio-Pernon alueen arvo tulisi ymmärtää

    Saimme viime viikolla lukea uutisen, että Turun asukasluku on ylittänyt 200 000 asukkaan rajan. Uutinen oli odotettu ja toivottu, sillä se kertoo positiivisista tulevaisuudenkuvista koko kaupunkikehitykselle sekä elinkeinoelämälle. Kun kaupunki saa lisää asukkaita, se tietää lisää verotuloja, kasvua ja toivottavasti myös…


  • Mari-Elina Koivusalo: Koululaisliikenteen on oltava aina sujuvaa ja turvallista

    Mari-Elina Koivusalo: Koululaisliikenteen on oltava aina sujuvaa ja turvallista

    Turussa on viime vuosina jouduttu turvautumaan äkillisiinkin ratkaisuihin koululaiskuljetusten osalta, kun väistötilaratkaisut ovat vaatineet oppilaiden siirtämistä koulutyöhön kauemmas lähikoulustaan. Tänä syksynä tähän tilanteeseen jouduttiin Jäkärlän koulun osalta, kun koulutyö käynnistyi Kärsämäessä. Väistöratkaisu tehtiin hyvissä ajoin huhtikuussa ja kaupunginhallitus päätöksessään edellytti,…


  • Petja Raaska: Johtavana museokaupunkina oleminen vaatii panostuksia 

    Petja Raaska: Johtavana museokaupunkina oleminen vaatii panostuksia 

    Turku on hieno ja palkittu museokaupunki. Voidakseen olla sitä myös tulevaisuudessa, Linnanniemeen tuleva Suomen historian ja tulevaisuuden museo vastaa todelliseen tarpeeseen.  Turun Linna, Turun Tuomiokirkko, Luostarinmäen museokorttelit, Apteekkimuseo ja Kuralan kylämäki tarjoavat Suomen mittakaavassa poikkeukselliset puitteet. Aboa Vetus ja Forum…


  • Turun SDP: Työllisyyspalvelujen siirto kuntien vastuulle luo uutta kasvua ja elinvoimaa  

    Turun SDP: Työllisyyspalvelujen siirto kuntien vastuulle luo uutta kasvua ja elinvoimaa  

    Väistyvän Sanna Marinin hallituksen yksi merkittävin päätös kuntien kannalta oli hallituskauden puolivälissä käynnistetty työllisyys- ja elinkeinopalvelujen siirto kuntien vastuulle. Lakiuudistus hyväksyttiin kuluvana keväänä. Uudistuksen myötä työllisyyden ja yritysten kasvua tukevat julkiset palvelut tulevat osaksi kuntien työllisyys- ja elinvoimatehtäviä vuoden 2025…


  • Lautakunta-aloite: Lisätään matalankynnyksen liikuntamahdollisuuksia – Turkuun paikka Street Soccer -kaukalolle

    Lautakunta-aloite: Lisätään matalankynnyksen liikuntamahdollisuuksia – Turkuun paikka Street Soccer -kaukalolle

    Turun Liikuntalautakunta kokousti 6.6.2023. uusitulla ja remontoidulla Veritas Stadionilla. Sd. ryhmän jäsenet Leif Grönroos, Jarmo Aalto sekä Berhan Ahmadi jättivät lautakunta-aloitteen koskien Street Soccer -kaukaloa varten tarvittavasta paikasta Turun kaupungin alueelta. Kaukalo tulisi palvelemaan turkulaisia harrastajia, sekä mahdollistaisi turkulaisten tutustumisen…


  • Taru Pätäri: Terveet ja pysyvät väistötilat tulee turvata kaikille – siksi tarvitsemmekin pysyviä väistötiloja nopeisiin ratkaisuihin

    Taru Pätäri: Terveet ja pysyvät väistötilat tulee turvata kaikille – siksi tarvitsemmekin pysyviä väistötiloja nopeisiin ratkaisuihin

    Turun koululaisista tällä hetkellä 20 prosenttia opiskelee väistötiloissa. Myös useampi varhaiskasvatusyksikkö on samassa tilanteessa. On todella ikävää, että tilat ovat siinä kunnossa, että ne suljetaan terveydelle vaarallisena. Kuitenkin on parempi, että ongelmat tunnistetaan ja tunnustetaan ja lähdetään etsimään ratkaisuja kuin…


  • Piia Elo: Turku tukee varhaiskasvatuksen ammattilaisten muuntokoulutusta

    Piia Elo: Turku tukee varhaiskasvatuksen ammattilaisten muuntokoulutusta

    Turun kaupunginhallitus päätti eilen 19.12.2022, että Turku lähtee tukemaan varhaiskasvatuksen työntekijöitä palkallisilla työvapailla heidän kouluttautuessaan varhaiskasvatuslain uudistuksen vaatimiin tutkintoihin kuten varhaiskasvatuksen opettajiksi, sosionomeiksi tai päiväkodinjohtajiksi. Tavoite oli asetettu jo SDP:n kuntavaaliohjelmassa sekä pormestariohjelmassa ja kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestari Piia Elo…


  • Iranilaiset tarvitsevat tukeamme: Nainen, elämä, vapaus

    Iranilaiset tarvitsevat tukeamme: Nainen, elämä, vapaus

    Turun Sos.dem. Kunnallisjärjestön edustajiston julkilausuma: Iranissa maan hallinto polkee järjestelmällisesti ihmisoikeuksia.  Iranilaisen 22-vuotiaan Jina Aminin oikeudettomasta surmaamisesta alkanut liikehdintä nosti vetoavan tunnuksen: Nainen, elämä, vapaus. Aminin surmaa on seurannut satojen ihmisten kuolema. Näistä ihmishenkien menetyksistä vastuu on yksiselitteisesti Iranin hallinnolla. …


  • Valtuustoaloite: Veneiden septitankin tyhjentämisen mahdollistaminen kaupungin ulkoilusaarissa

    Valtuustoaloite: Veneiden septitankin tyhjentämisen mahdollistaminen kaupungin ulkoilusaarissa

    Turku asennuttaa kaupungin ulkoilusaariin Vepsään ja Maisaareen septitankkien tyhjennysasemat tulevaksi kevääksi 2023. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Mari-Elina Koivusalon aloitteen kokouksessaan 12.12.2022. ”Turku on Saaristomeren pääkaupunki ja vahvasti sitoutunut Saaristomeren tilan parantamiseen niin strategiassaan kuin edunvalvontatavoitteissaan. Saaristomeren tilan parantamiseksi ja sen ainutlaatuisen luonnon…


  • Turun SDP:n valtuustoryhmän budjettitavoitteet vuodelle 2023

    Turun SDP:n valtuustoryhmän budjettitavoitteet vuodelle 2023

    Turun SDP:n valtuustoryhmä asetti kokouksessaan 23. lokakuuta seuraavat budjettitavoitteet vuoden 2023 Turun talousarvioon ja seuraaville taloussuunnitelmavuosille. Kaupunginvaltuusto päättää budjetista 14.11.2022 joten neuvottelujen aika on nyt. Turun Sdp haluaa panostaa Turun elinvoimaisuuteen huomioiden kuitenkin elinkustannusten nousun. Investoinnit tuovat elinvoimaa, työtä ja…


  • Peltonen ja Raaska: Mauno Koiviston kirjasto hieno tapa muistaa

    Peltonen ja Raaska: Mauno Koiviston kirjasto hieno tapa muistaa

    Presidentti Mauno Koiviston syntymästä tulee ensi vuonna 100 vuotta. Koivisto oli syntyisin Turusta ja täällä hän myös kävi koulunsa ja korkeakoulunsa. Turun on syytä muistaa omaa presidenttiään juhlavuonna mahdollisimman näyttävästi.  Turun nimistötoimikunta on esittänyt nimettäväksi Turun pääkirjaston Mauno Koiviston kirjastoksi…


  • Peltonen ja Koivusalo: Raitiotien selvitykset saatettava loppuun ennen päätöksentekoa

    Peltonen ja Koivusalo: Raitiotien selvitykset saatettava loppuun ennen päätöksentekoa

    SDP:n valtuutetut Mari-Elina Koivusalo ja Petra Peltonen pitävät perusteltuna raitiotiehankkeen selvitysten ja suunnitelmien loppuun saattamista ennen lopullista päätöksentekoa investoinnin toteuttamisesta. Valtuutetut muistuttavat, että vastuulliset poliitikot tekevät päätökset tietoon perustuen, eivät omien olettamusten pohjalta. Demarivaltuutetut Koivusalo ja Peltonen irtisanoutuvat julkisuudessa esitetystä ajatuksesta, että raitiotiehanke…


Maailmaa voi muuttaa – tarvitaan vain rohkeita ihmisiä.