Viime viikolla uutisoitiin näkyvästi siitä, minkä me Saaristomerellä liikkuvat jo tiesimme: Sinilevä kukkii vielä myöhään syksyllä. Valitettavasti näin on ollut aiempinakin vuosina, vaikka tämä tieto yllättikin jotkut.
Saaristomeren kunto on surkea, minkä voimme jokainen todeta omin aistein. On hämmentävää, miten 2020-luvun Suomessa ei tunnu löytyvän edelleenkään aitoa tahtoa tilanteen ratkaisemiseksi ja Saaristomeren tilan parantamiseksi.
Kuten hyvin tiedämme, suurin ravinnekuormituksen aiheuttaja Saaristomerelle on maatalous. Kuluneella hallituskaudella on jälleen edistetty ravinnekuormituksen hillitsemiseksi tuiki tärkeää kipsikäsittelyä Varsinais-Suomenkin valuma-alueen pelloille. Toki tämä on ollut edelleen maanviljelijöille täysin vapaaehtoista ja innostus kipsikäsittelyyn on ollut hiipumaan päin. Tänä vuonna tavoitteisiin ei olla pääsemässä.
Viime vuonna käynnistettiin muutama pilottialue ravinnekierron tehostamiseksi ja tänä syksynä kansanedustajamme iloitsivat yhteisestä talousarvioaloitteesta, jolla toivotaan ”ympäristöneuvonnan pilotointia” sekä ”rakennekalkituksen pilotointia” niille pelloille, joille kipsikäsittely ei sovellu.
Hienoa tietysti, että toimia tehdään, mutta milloin joku sanoo ääneen, että millään vapaaehtoisilla pilottikokeiluilla ei Saaristomerta ikinä pelasteta? Minä nyt ainakin sanon.
Ravinteiden– erityisesti tietysti fosforin – valuminen Saaristomereen pitää saada loppumaan. Kokeilujen sijaan tähän tarvitaan oikeita keinoja: velvoittavaa lainsäädäntöä ja uskottavat sanktiot sen rikkomisesta.
Miksi poliittiset päättäjät ovat kykenemättömiä oikeasti tekemään tarvittavia toimenpiteitä, siis lainsäädäntömuutoksia?
Tilannetta parantavan sääntelyn sijaan Orpon hallitus on päinvastoin esimerkiksi keventänyt lupaehtoja muun muassa kalankasvatusta koskien. Aiheeseen liittyvän uutisen saimme lukea 29.10., kun TS uutisoi 500 000 kiloa vuodessa tuottavalle kalankasvatuslaitokselle myönnetystä luvasta Isokarin lähivesille.
Saaristomeri ei pelastu ilman sääntelyä. Esimerkiksi ympäristönsuojelulakiin tai vesilakiin tulisi lisätä velvoite tehokkaaksi todetusta kipsi- tai rakennekalkkikäsittelystä viljelyaloilla.
Sen sijaan, että nyt kipsilevitystä tarjotaan saatteella ”käsittely ei vähennä maataloustukikelpoisuutta”, tulisi tuen täysimääräisen saamisen ehtoihin lisätä tietyissä tapauksissa kyseiset käsittelyt valuma-alueilla.
Esimerkiksi merenkululla on jo oma ympäristönsuojelulakinsa, joka kieltää jätevesien kippaamisen rannikoille – miksi maataloudelle ei voi asettaa omia säännöksiä? Samalla tulisi tietysti kriittisesti pohtia muitakin sektoreita, esimerkiksi sitä, onko tehokalankasvatus millään tavalla järkevää herkällä merialueella tai sen välittömässä läheisyydessä.
Saaristomerellä ei ole aikaa odottaa. Helcomin hot spot -ohjelman käynnistyessä vuonna 1992 oli Itämeren merkittävimpien kuormittajien listalla 162 kohdetta, nyt niistä jäljellä on 35, joukossa Saaristomeren ravinnekuormitus. Kukapa olisi uskonut yli 30 vuotta sitten, että tänään olemme Suomessa epäonnistuneet?
Samalla ilmaston lämpeneminen on tehnyt tilanteesta yhä tukalamman, kun meren lämpötila nousee ja kesät kuumenevat. Levät kukkivat entistä enemmän, entistä aikaisemmin ja entistä myöhemmin.
Voitaisiinko jo tehdä asialle jotain aidosti vaikuttavaa?
MARI-ELINA KOIVUSALO
Turun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen
Varsinais-Suomen SDP:n varapuheenjohtaja
Julkaistu Turun Sanomissa 10.11.2025.