Suomi on yhdistysten luvattu maa ja joidenkin mielestä niitä on aivan liikaakin. Monet yhdistykset toimivat jäsenmaksutulojensa ja valtion sekä kuntien avustuksien tuella. Nyt näitä tukia ollaan voimakkaasti leikkaamassa valtion ja kuntien taloudellisten ongelmien vuoksi. Tämä johtanee monien yleishyödyllistenkin yhdistysten toiminnan supistamiseen ellei peräti lakkauttamiseen.
Erityisen huolestuttavaa on Perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Ville Rydmanin ajama leikkauslista sosiaali- ja terveyspuolen toimijoiden leikkauksista. Leikkausten toteutuessa monen arvokasta työtä tekevän toimijan tulevaisuus on vaarassa.
Itse toimin aikanaan 20 vuotta kehitysvamma-alaa edustavan Varsinais-Suomen Erityispiirin hallituksessa. Siksi uutinen tärkeää työtä tekevän Kehitysvammaliiton toiminnan lakkauttamisesta avustusten poistumisen myötä tuntuu minusta erityisen järjettömältä. Niiltä viedään, jotka eivät itse itseään pysty puolustamaan. Perussuomalainen politiikka taitaa perustua vain yhteen pääteemaan, maahanmuuttoon, ja sen lisäksi leikkaamiseen niiltä järjestöiltä, jotka edustavat erilaisia vähemmistöjä. Minne menet Suomi? Hävettää…
Matti ”Viki” Vikström
Pieni työmies evp


Vastaa